Mikä yhdistää kirjailijaa, graafikkoa, taiteilijaa ja vaikkapa koodaajaa? Ne kaikki ovat luovia ammattialoja, joissa työn tulosta ei mitata tehtyjen työtuntien määrällä, vaan ainoastaan lopputulos ratkaisee. Stereotypia öisin valvovasta, päivisin nukkuvasta ja alati juopottelevasta apurahataiteilijasta ei ole aivan täyttä fiktiota, sillä jokaisen biorytmi on hieman erilainen ja monilla myöhäisilta tai yö on vuorokauden luovinta aikaa. Aamuseitsemältä päivänsä aloittavalle kirvesmiehelle sisäisen vireystilan seuraaminen ei liene pätkääkään tarpeellista, mutta luovalla alalla se ei ole vain suotavaa, vaan miltei pakollista, mikäli tahtoo ottaa työtehostaan kaiken irti.
Kun puhun työtehosta, en tarkoita, että päivässä tulisi olla kahdeksan tunnin ajan aamusta iltapäivään työn touhussa (kuten niin sanotuilla ”duunarialoilla”), vaan tärkeintä on tunnistaa, missä vaiheessa päivää luova työ onnistuu parhaiten ja milloin ei lainkaan. Joillain aloilla nähdyt työpisteiden kierrätysvaatimukset voivat hetkellisesti piristää yksittäisen työntekijän päivää, mutta kun puhutaan luovista ammateista, paras mittari ja työkalu oman työskentelymotivaation ja -vireen löytämiselle on oma keho.
Palataanpa tähän taiteilijan stereotyyppiin. Kuten avauskappaleessa totesin, vuorokausirytmi on meillä jokaisella erilainen. Eräs graafisen alan yrittäjä kerran haastattelussa totesi, että hänen päivärytminsä töissä on sellainen, että aamupäivästä hän tekee alta pois päivän paperityöt. Laskutukset, raportit, sähköpostittelut ja sen kaltaiset toimistotyöt, jotka vaativat lähinnä rationaalista ajattelua ja mekaanista ajatustyötä. Iltapäivisin ja iltaisin taas tapahtuu kaikki luova työ leiskasuunnitteluista logojen piirtämiseen. Kyseinen yrittäjä on siis tunnistanut oman biologisen rytminsä ja käyttää sitä hyväkseen työssään.
Toiset luovan alan työmyyrät taas pitävät kynsin ja hampain kiinni niin kutsutuissa toimistotyötunneissa tarkoittaen käytännössä sitä, että heidän työpäivänsä alkaa aamukahdeksan tai -yhdeksän tienoilla ja päättyy iltapäivällä neljän, viiden aikoihin. Säännöllisessä työrytmissä on toki etunsa varsinkin perheellisille ja niille, kenellä on ilta-aikaan sijoittuvia harrastuksia. Liian orjallisessa kellon mukaan työskentelemisessä vaan voi piileä nopeastikin burnoutin ja työuupumuksen uhka, sillä pitkään tuloksetta tai tehottomasti työskentely turhauttaa ja tekemättä jääneet tai myöhästyneet projektit stressaavat vaikuttaen työtehon lisäksi myös unensaantiin.
Luovuutta voi toki ruokkia ulkoisesti, mikäli luova halu synny sisältäpäin. Ja jokainen luovan alan työläinen kokee joskus tyhjän paperin kammoa, eikä välillä tuotoksia synny vaikka kuinka yrittäisi. Sokeri, kahvi ja kyllä, myös alkoholi, ovat yleisiä stimulantteja, joilla aivolohkojen toimintaa pyritään vilkastuttamaan, usein hyvällä lopputuloksella (jos mainittujen nautintoaineiden pitkäaikaisia haittavaikutuksia ei oteta huomioon). Liikunta ja lepotauot oman työn äärestä ovat myös tavanomaisia keinoja herätellä luovuutta, kuten myös musiikki.
Luin taannoin netistä nimettömän, freelancerina työskentelevän koodarin kirjoituksen, jossa hän jakoi itselleen parhaan työskentelytyylin: hän aloitti työpäivänsä, tai ennemminkin -iltansa, keskiyön tienoilla. Hän keittää pannullisen kahvia, laittaa kuulokkeista soimaan nopeatempoista teknoa ja alkaa kirjoittamaan koodia. Tässä elävän elämän esimerkissä yhdistyy siis aivotoiminnan kannalta aktiivinen ja vastaanottavainen vuorokaudenaika (yö), ulkoinen stimulantti (kahvi) ja työntekoa ja ajatuksenjuoksua siivittävä musiikki.
Koska luovia ammatteja on tuhansia erilaisia, myös tapoja ruokkia luovuutta on ääretön määrä. Kaikkia näitä keinoja kuitenkin yhdistää se, että ne perustuvat kunkin omaan biologiseen rytmiin, kehon tuntemukseen ja omien tehokkaiden tuntien tunnistamiseen. On turha lyödä päätään seinään turhautuneena viiden ja luoda kahden tunnin ajan, kun ajankäytön ja henkisen hyvänvoinnin kannalta järkevämpää olisi suosiolla vain työskennellä päivässä sen kahden tai kolmen tunnin ajan, jolloin työ oikeasti sujuu. Vastapainoisesti taas joinain päivinä työtunteja voi helpostikin kertyä 10 tuntia tai jopa enemmän, jos kunnon ”flow” iskee päälle.
Luovaan työtehokkuuteen vaikuttaa niin moni asia, että yksi elinikäkään ei välttämättä riitä täydelliseen kehonrytmin hallintaan. Ruokailuajat ja ravinnon laatu, uni, ihmissuhteet, perhe-elämä, harrastukset, seksuaalisuus ja vuoden- ja vuodenaika ovat vain muutamia esimerkkejä, jotka vaikuttavat työtehokkuuteen ja luovuuteen päivittäin. Siksi itselleen ei kannata olla liian ankara, jos tekstiä ei paperille synnykään tai suunnittelutyö ei edisty, vaan keskittyä löytämään keinoja herättää luovuus sisällään.